Bent Falk: Auttajan peili. Hyviä kysymyksiä ja yllättäviä vastauksia auttamistyötä tekeville.

Tanskalaisen psykoterapeutin Bent Falkin alun perin 1996 julkaisema kirja lupaa lukijalleen hyviä kysymyksiä ja yllättäviä vastauksia liittyen auttamistyöhön, ihmisten ja heidän kriisiensä kohtaamiseen. Vanhastaan osasin aavistella, että kun kirja on todella pienikokoinen ja sivujakin alle sata, olisi kirjan sisältö täyttä rautaa. Ennakkoaavistus osoittautui todeksi. Falk on hyvin kuvaten ja perustellen tuonut kokemuksensa ja viisautensa esiin sortumatta liirumlaarumeihin tai isoon joukkoon esimerkkikuvauksia. Pidän tästä tyylistä kovasti. Tässä on viisas mies.

Kirjan otsikon lupaamat yllättävät vastaukset yllättävät lähinnä yksinkertaisuudellaan, maanläheisyydellään; näinkö helppoa kaikki onkin kun vain hyväksyy oman vaillinaisuutensa auttajana ja tilanteen ja sen herättämien tunteiden olemassaolon? Falkin mukaan auttajan on kyettävä ennen kaikkea ja etupäässä olemaan aito, avoin ja rehellinen itsensä. Ei ratkaisemaan toisen ongelmia, neuvomaan tai poistamaan raskaiksi tai negatiivisiksi koettuja tunnekokemuksia.

Kriisissä oleva ei tarvitse ohjeita vaan rakkautta ja ihmisenä kohtaamista. Kun auttaja ei tiedä, mitä sanoa, on parempi aidosti vain kertoa oma sanattomuutensa tilanteen edessä. Omasta voimattomuudesta tilanteen ja tosiasioiden edessä ei pidä tehdä uutta lisäongelmaa.  Falk korostaa, että neuvottomuus ja päämäärättömyys ovat osa todellisuutta ja todellisuus on aina paras ystävämme.

Erityisesti pidin Falkin näkemyksistä liittyen tunteisiin. Tunteet ovat lääke, ei sairaus. ”Suru on kotinsa menettänyttä rakkautta, jo elämä olisi lohdutonta, jos rakkaus voitaisiin lohduttaa pois.” Lohduttavinta voikin siis olla, että ihminen saa tuntea niitä tunteita, joita hän tuntee mahdollisesti yhdessä toisen kanssakulkijan kanssa. Tunteita ei ole tarve muuttaa vaan ennemminkin niiden kokemisen avulla ihminen pystyy kestämään, kehittymään ja menemään eteenpäin vaikeiden elämäntilanteiden jälkeen. Falk kirjoittaa myös, ettei rakkaus tai syyllisyys ole suinkaan tunteita, vaan suhde ja prosessi, joka herättää tunteita. Upea ajatus, joka avaa aivan uudenlaisia näköaloja aiheen tiimoilta.

Harmillista, että tämän kirjan painokset on myyty loppuun, sillä tässä on kirja, jonka mielelläni laittaisin kirjahyllyyni palatakseni näihin viisaisiin sanoihin aina tarpeen tullen.

Bent Falk (2007)  Auttajan peili. Hyviä kysymyksiä ja yllättäviä vastauksia auttamistyötä tekeville. Resurssi; Tampere.

Tiina Raevaara: Laukaisu

En tiedä, miksi tartuin tähän kirjaan ja vielä heti perään luettuani juuri yhden tällaisen ihmismielen ja tekojen pimeän puolen kuvauksen (Syyllisyys). Tunteet olivat samoja; ihmetystä omaa uteliaisuutta kohtaan, ällötystä, sääliä, pelkoa ja jonkinlaista epämääräistä ahdistusta. Ja kuitenkin oli luettava kirja loppuun asti, jotta sai tietää, mitä Pauliinalle tapahtui. Kuka teki? Mitä teki? Miten tilanne ja elämä muuttui? Päättyikö se?

Tiina Raevaara oli poiminut kirjaan mukaan hieman luettelomaisin viitauksin perhesurmia ja laajennettuja itsemurhia Suomessa. Osan niistä tunnistan julkisuudesta, ja siksi oletan, että kaikki ovat tosia ja oikeasti taphtuneita. Laukaisu on lyhyt tutkielma ja johdatus elämään, jossa toinen sattuma aiheuttaa toisen ja ihmiset kokevat voimattomuutta, väsymystä, pelkoa ja vihaa. Myönteiset tunteet ovat hetkellisiä saarekkeita ja ohimeneviä pilkahduksia. Maailma on epäoikeudenmukainen, vainoharhainen ja elämä sumea sattumusten kudelma.

Surullinen kirja, surullinen kohtalo kaikilla kirjan henkilöillä. Miten estää negatiivinen kierre, näköalattomuus? Miten tunnistaa lähimmäisen väsynyt, ylpeydellä salattu hätä? Miten vaikuttaa ja auttaa?

Seuraavaksi olen päättänyt lukea vain iloisia tai edes toivoa heijastavia kirjoja. :)

Ferdinand von Schirach: Syyllisyys

Kirjan kirjoittaja saksalainen Ferdinand von Schirach on ensimmäiseltä ammatiltaan juristi ja toimii puolusasianajana. Vaikka siis kuinka toivon, ettei kirjan väite tarinoiden todenperäisyydestä pidä paikkaansa, olen todennäköisesti väärässä. Jos haluat tulla hyvälle tuulelle, rakastaa elämää ja luottaa siipien kantavan, en ole varma kannattaako tätä kirjaa lukea. Näissä tarinoissa maailma on etupäässä julma ja arvaamaton.

Jokainen kertomus on hyvin ja kompaktisti kirjoitettu turhia mässäilemättä tai arvottamatta tapahtumia. Epätoivo, rumuus, surullisuus, viha ja erilaiset sattumukset sekoittuvat teoiksi, joita lopulta aina päästään punnitsemaan oikeussalissa. Nostan hattua heille, jotka pystyvät tekemään työtään tälläisten tekojen ja sattumusten maailmassa.

Kohtaamisia. Mestarinovelleja

Novellissa pienestä tulee suurta. Lyhyt kertomus avaa näkymän ihmisen mieleen, osoittaa hetken
merkityksellisyyden tai paljastaa kokonaisen ihmiskohtalon. Kokoelmassa on novelleja länsimaisen kirjallisuuden mestareilta kuten Bocccaccio, Poe , Puskin ja Tsehov. Kokoelman vanhin novelli on Boccaccion Metsästyshaukka vuodelta 1350. 

Jokainen novelli on omanlaisensa ja sitten kuitenkin niissä kaikissa on jotain hyvin samanlaista, hyvin inhimillistä. Ehkä yhdistävä tekijä on kohtaamiset, joka on nostettu kokoelman nimeksikin. Ehkä se on selkeä raikas ja ryhdikäs tapa käyttää kieltä novelleissa.

Lueskelin nautinnolla nämä novellit ja todella toivon, että ne koululaiset ja nuoret, joiden äidinkielen opetuksessa kokoelmaa käytetään, osaisivat ottaa tarinoista kaiken irti ja nauttia. Huomata, että vaikka maailma ympärillä on kovasti muuttunut, ovat ihmisten tunteet, reaktiot ja ajatukset, yhä hyvin samankaltaisia kuin satoja vuosia sitten kirjoitetuissa novelleissa. Ja toisaalta tärkeää on myös huomata, ne erot, joita luojan kiitos myös on. Ihmiset ja erityisesti naiset osaavat ja pystyvät niin paljon enempään kuin moni henkilö näissä tarinoissa. Eläköön nykyaika, tasa-arvo ja koulutus!

Anne Helttunen & Tuula Uusi-Hallila (toim.) 2013. Kohtaamisia. Mestarinovelleja. Wikistudia.

Urpo Jalava & Ari Vikman: Työ ja oppiminen yrityksissä. Ongelmista ratkaisuihin

Työssä oppiminen on ennen kaikkea käyttäytymisen ja tekemisen muutosta. Jalava ja Vikman esittelevät kirjassa ongelmaperustaisen oppimisen menetelmän, jonka avulla kootaan työyhteisön tietoa-taitoa ja osaamista tarkoituksena saavuttaa uusia ratkaisuja ja uutta osaamista suhteessa työtilanteissa eteen nouseviin ongelmiin ja kehityskohteisiin. Lyhyesti kuvattuna mallissa on kyse seuraavista vaiheista: asetetaan ongelma, etsitään uutta tietoa, tuotetaan ratkaisumalli ja koetellaan sitä. Sitten arvioidaan ja sanallistetaan se, mitä on opittu.

Käsitys oppimisesta myötäilee konstruktivistista näkemystä. Ihminen rakentaa itse oman tietonsa jo olevan osaamisen ja tiedon pohjalle. Osaaminen ja tieto ovat tilannesidonnaisia, ja siksi tietämistä ja tekemistä ei välttämättä voi erottaa toisistaan. Iso osa osaamisesta voi olla myös niin sanottua hiljaista tietoa. Oppiminen on myös tehokkaimmillaan yhdessä toisten ihmisten kanssa. Erilaiset kokemukset ja näkemykset rikastavat keskustelua. Hyvin toimiva ryhmä pystyy tuottamaan integroitua tietoa tai osaamista, joka on enemmän kuin yhdenkään osallistujan yksin hallitsema kokonaisuus. Kirjassa puhutaan myös ns. kuumista ryhmistä, joiden tuotoksena on synerginen osaaminen tai tieto. Tuloksena on jotain sellaista täysin uutta, jota ei ole ollut hallussaan vielä kenelläkään ryhmässä.

Ongelmaperusteisen oppimisen menetelmä vaikuttaa kiinnostavalta ja siinä on paljon itseäni miellyttäviä elementtejä. Harmittavasti vain en pidä ongelmasta lähtökohtana kehittämiseen. Ja vaikka kirjassakin korostetaan, että aina ei tarvitse olla kyse negatiivisesta ongelmasta vaan voidaan lähteä työstämään myös vahvuuksia, on ongelma-sanana kytketty jo metodin nimeen. Positiivisen psykologian ja ratkaisukeskeisyyden virrassa tämä metodi haiskahtaa hieman vanhanaikaiselle.



Urpo Jalava & Ari Vikman (2003) Työ ja oppiminen yrityksissä. Ongelmista ratkaisuihin. WSOY

Stephen King (2013) Tohtori Uni

Stephen King kirjoitti "jatko"-osan Hohdolle löytääkseen vastauksen, sille miten Hohdon pojalle Danny Torrencelle elämässä kävi. Uuden kirjan lopussa olevassa tekijän saatteessa, hän kirjoittaa itsekin olevansa toinen ihminen, kuin se Stephen King, joka kirjoitti Hohdon yli kolmekymmentä vuotta aiemmin.

Tohtori Uni on taattua Kingiä yli viisisataa sivua. Kirjan alku on poukkoilevaa ja käärii yhteen ison joukon henkilöhahmoja ja vaatii siksi lukijaltaan tiettyä päättäväisyyttä. Keskikohdilla ainekset alkavat olla hyvin kasassa ja tarina alkaa kantaa omalla painollaan mukavasti. Käänteitä ja jännitystäkin kirjasta löytyy. Itse olin kuitenkin hitusen pettynyt tapaan lähteä kuljettamaan jatko-osaakin pääosaan nostetun lapsen kautta. Abra on tyttö, joka hämmästyttää vanhempansa jo muutaman viikon ikäisenä. Hän oppii kuitenkin salaamaan kykynsä muilta ihmisiltä, kunnes maailmassa vaaniva paha hänet löytää. Tästä alkaa seikkailu, johon päätyy mukaan myös Danny. Kuka pelastaa kenet? Mikä osa kaikessa on Overlook-hotellilla? entä keitä ovat Abraa ja Dannya vainoavat höyrynjahtaajat?
Taattua Kingiä luvassa..

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

Äiti ja tytär. 1920-luvun Euroopassa Venäläisinä emigrantteina ja myöhemmin 30-luvun lopulla kotimaahan palaajina Moskovassa. Tarina on mikrotasolla kaunis ja traaginen kuvaus toisaalta äidin ja tyttären suhteista, menetetyistä lapsista, unelmista ja toiveista. Ja toisaalta taas kun näkökulmaa laajennetaan ja perspektiiviä nostetaan, kertoo kirja traagisen tarinan ihmiskohtaloista historian tyrskeissä. Kolmantena tasona kirjassa kulkevat runoilijan säkeet, jotka maalailevat tunnelmia juonen jousteeksi.


"Kun katson yhä linnun silmiä, tiedän että Marina näkee minut jälleen, vaikka olen kaukana poissa, hän näkee minut tarkemmin kuin silloin kun olin hänen kanssaan. Ja minä ajattelen, että Marinan koko rakkaus on tässä kädessäni, se ei paina paljon, mutta se on olemassa, kyky rakastaa. Ja vielä minä osaan sen, se pitää minut ihmisenä. Ja silloin minä tiedän, mistä aloitan kirjoittamisen. Tiedän missä on minun kirjani alku, Aljan kirja, meidän molempien äänet yhteen kietoutuneina, äidin ja tyttären, tiedän mistä alkaa vaellus, mistä alkaa kaikki, mistä sanat saavat alkunsa."


Tätä kirjaa ja vaellusta on palkitsevaa lukea, vaikka lyyrinen kieli ei teekään kirjasta helposti nielaistavaa välipalaa. On keskityttävä ja pureskeltava, jotta maku on nautinnollinen.

Riikka Pelo (2013) Jokapäiväinen elämämme. Teos.