Sonja Lyubomirsky: Kuinka onnelliseksi? Uusi tieteellinen lähestymistapa

Sonja Lyubomirsky on psykologian professori Kalifornian yliopistossa. Hän kuuluu psykologian uudistajiin ja positiivisen psykologian esiin nostajiin. Tähän jo joitain vuosia sitten julkaistuun kirjaan hän on koonnut tehokkaasti ja hyvin jäsennellysti uusimpien tutkimusten tiedot, siitä millainen toiminta ja ajattelu auttaa tuottamaan ja ylläpitämän onnellisuutta elämässä. Suosittelen kirjaa. Se on tarpeeksi perusteellinen avatakseen teoriaa ja tutkimusta "itse-apu" oppaita enemmän. Samalla se on kuitenkin helppolukuinen, erilaiset ihmiset ja elämäntilanteet huomioiva ja armollinen. Kirjan lopusta löytyy vielä erillinen luku niille, jotka ovat parhaillaan masentuneita ja saattavat tarvita jämerämpiä konsteja tervehtyäkseen kuin kirjan kuinka ylläpidän onnellisuutta ohjeet.

Noin 50% onnellisuuden tunteesta lienee perinnöllistä samaan tapaan kuin taipumus verenpaineeseen tai kolesteroliin. Omilla elämäntavoilla voi kuitenkin vaikuttaa valtavasti. Näin on myös koetun onnellisuuden kanssa. Lyubomirsky esittelee ison joukon onnellisuutta nostavia aktiviteetteja ja näihin liittyviä harjoitteita, otettavaksi mukaan omaan jokapäiväiseen elämään. Lista alla näyttänee itsestään selvältä. Lyobomirskyn esittelemiin perusteluihin ja tutkimustuloksiin kannattaa kuitenkin kirjasta tutustua.

1. Kiitollisuuden ja myönteisen ajattelun harjoittaminen
2. Sosiaalisiin suhteisiin panostaminen
3. Stressistä, vaikeuksista ja traumoista selviäminen
4. Nykyhetkessä eläminen
5. Tavoitteisiin sitoutuminen
6. Kehosta ja sielusta huolehtiminen

Sonja Lyubomirsky ( 2009)  Kuinka onnelliseksi? Uusi tieteellinen lähestymistapa. Basam Books.

Blanca Juti: Aitoja.Ihania.Omanlaisia. Suomalaisia menestystarinoita

 

Tämän kirjan lukemalla tapaat joukon suomalaisia unelmoijia, ongelmanratkaisijoita, toimeenpanijoita, menestyksentekijöitä ja tarinankertojia. Tuoreita, innovatiivisia, rohkeita, omanlaisiaan.

Unelmoijat näkevät ongelmassa aina mahdollisuuden eikä unelmilla ole rajoja. Toisaalta ilman ongelmanratkaisijoita, joilla on erityinen kyky yksinkertaistaa, järjestää, analysoida, emme olisi saaneet niin paljon aikaan. Menestyksentekijät ryhtyvät toteuttamaan. Toimeenpanijat tarttuvat hetkeen ja moninkertaistavat tuloksen, koska he tuovat myös muiden vahvuuden mukaan kuvioon. Tarinankertojat ovat läsnä innoittamassa muita, pitämässä mielenkiintoa yllä, yhdistämässä ihmisiä ja panemassa pohdintaa alulle.

Miki Liukkonen: Lapset auringon alla

Ensimmäiseksi Miki Liukkosen romaania Lapset auringon alla kätellessä huomio kiinnittyy poikkeuksellisen upeaan taittoon ja graffiseen ilmeeseen. Kirja on pieni, mutta jämäkkä kädessä. Kansiliepeet ovat auringon keltaiset ja sivuja koristavat tummat ylä-tai alaviivat. Vautsi. Miksi suomalaiset kirjat harvoin näyttävät näin komeilta ja viimeistellyiltä?

Itse tarina jakaantuu kahteen osaan: isään ja tämän poikaan, Jonakseen ja Henriin. Molemmat matkustavat ja  tarkkailevat maailmaa omista lähtökohdistaan. Egyptissä puretaan pyramideja, keltainen väri tekee tuloaan. Paikoitellen kirjassa käytetty kieli on nautinnollista. Pahimmillaan minua häiritsevät suunnattomasti juonen poluilta hypähtelyt milloin minkäkinlaisen pikkufaktan esittelyn tähden. Lisää kuria juoneen, niin luen mielelläni toisenkin Liukkosen romaanin.

Rosa Liksom: Väliaikainen

Jee! Liksomin lyhytproosa tekee näyttävän paluun.

Äidin poika, uusperhe,lottovoittaja,  pappi jne avaavat sanaisen arkkunsa Väliaikaisen sivuilla. Tarinat riehuvat suuntaan ja toiseen, tyyntyvät hetkittäin lähteäkseen taas vauhdikkaaseen huipennukseen. Elämä on värillistä, enemmänkin hyvää, rikasta ja vähintään kokijalle rakasta. Rosa Liksom ei kirjoita valittajista tai mielensä pahoittajista. Elämää eletään niillä korteilla,  jotka jaossa on saanut. 

Nainen haluaa pitää kesähäät, paremmat kuin ystävättärellä. Ukinukin nimi oli Pekka. Se söi pettuleipää, paisu ko ilmapallo, selvisi kuitenkin hengissä, kunnes kuoli. Molen pysyny paikalla ja maailma on juossu minua ympäri.

Roosa Liksom: Väliaikainen. 2014. Like.

Juhani Mattila: Herkkyys ja sosiaaliset pelot

"Yritä säilyttää kaistale taivasta elämäsi yllä.- Sinulla on herkkä sielu, harvinaislaatuinen, taiteilijan luonne, anna sille mitä se janoaa. " Marcel Proust

Herkkyyttä ei pidä piilottaa. Se on osa älykkyyttä ja tärkeä voimavara yksilölle ja yhteisölle. Näin kirjoittaa psykiatri Juhani Mattila tuoreessa kirjassaan. Yllättävän usein ihmisen herkkyys altistaa erilaisille sosiaalisille peloille. Näitä pelkoja ja jännityksiä Mattila käy tarkasti kirjassaan lävitse. Hän kirjoittaakin esipuheessa, että kirja on tarkoitettu avuksi itsetutkiskeluun ihmisille, jotka haluavat ymmärtää syvemmin itseään ja jaksaa työ- ja opiskeluelämän paineissa.

Pelkojen ja jännitysten taustalta Mattila löytää tunteiden ja toiveiden ristiriitoja, jotka ovat suurelta osalta piilotajuisia. Lähes kaikki jännittäjät ovat aistiherkkiä. He vastaanottavat tavallista enemmän informaatiota siitä, mitä on meneillään sekä heidän omassa mielessään että sosiaalisessa tilanteessa heidän ympärillään. Tietotulva kasvaa suureksi, hämmentää, syntyy ristiriitaisia havaintoja ja aistimuksia. Mattila kuvaa hyvin, miten tämä saattaa muuttua hävettäväksi, ahdistavaksi huonommuuden tunteeksi ja ympäristön tapahtumat saatetaan alkaa tulkita liikaa omasta toiminnasta tai toimimattomuudesta johtuvaksi. Ihminen saattaa alkaa etsiä ratkaisua vikasuunnasta ja alkaa kieltää oman olemuksensa ja luoda epäaidolle pohjalle rakentuvaa persoonaa.

Kirjan viimeisessä luvussa käydään läpi konsteja ja keinoja sosiaalisiin pelkoihin:
-tieto lisää turvallisuutta
-psykodynaaminen terapia
-sanat ovat sielun rakennuspuita esim. päiväkirjan kirjoittaminen
-kemiallinen lievittäminen


Juhani Mattila (2014).  Herkkyys ja sosiaaliset pelot: Kirjapaja.

Kati Tervo: Sukupuu

Kati Tervo on kirjoittanut nautinnollisen sukutarinan. Kieli on nasevaa. Lauseet lyhyitä, mutta ilmeikkäitä. Tarina etenee ja kulkee sujuvasti. Kiertää karikot, tarjoilee vuoroin makeaa ja suolaista. Elämää. Olisi helppoa ja viehättävää ajatella, että tarina on tosi ja tapahtunutta juuri sellaisena ja niillä sanavalinnoilla, joita Tervo on valinnut.

Kirjan asetelmissa ja tavassa kertoa on hämmästyttävää samanlaisuutta Tommi Kinnusen Neljäntien risteyksen kanssa. On äitiä ja poikia, anoppi ja taloon tuleva miniä. Samat vuosikymmenet. Samat kyräilyt, toiveet, rakkaudet ja pettymykset. Sukupuuhun tuovat raikkaita tuulahduksia kuvaukset Saksasta ja USA:sta.







Vaikka mikään ei jää kesken, olisin mieluusti lukenut vielä lisääkin. Jään kielipitkällä odottamaan Kati Tervon jatkoa ja sitä päätyykö tämä tarina kenties joskus vaikkapa elokuvaksi. Aineksia olisi.


Kati Tervo (2014). Sukupuu. WSOY

Diane Hennacy Powell:Kuudes aisti - Aivojen yliaistilliset mahdollisuudet

Kirjan kirjoittaja neuropsykiatri Diane Hennacy Powell kertoo alkupuheessa henkilökohtaisen kiinnostuksensa yliluonnolliseen alkaneen jo lapsena. Taikuri pystyi lukemaan huoneen toisesta nurkasta käsin, mitä tahansa kirjaa etänä.  Kiinnostus vei Dianen opiskelemaan neurologisa ja kokoamaan tämän kiihkottoman, monipuolisen kirjan erilaisista ilmiöistä ja tapauksista.

Minulle kiinnostavin osuus kirjasta avautui loppupuolella tietoisuuden ja mielen käsittelyssä. Sen sijaan kirjan alkupuolen esimerkit telepatiasta, ruumiista irtaantumisesta yms on helpompi sivuuttaa olan kohautuksilla.  Kognitiiviset terapiat tuottavat aivoihin todistetusti uudenlaisia kytkentöjä, ja hermokirurgiset tutkimukset osoittavat, että aivojen kytkentöjen muuttaminen muuttaa myös ajattelutapojamme. Yliaistilliset ilmiöt antavat ymmärtää, että tietoisuutemme sisältää paljon sellaista, jota tiede ei vielä osaa todentaa. Kuka voisi väittää, että kaikki tieteellinen tieto, jota meillä tällä hetkellä on, on oikein, absoluuttinen totuus, jota ei koskaan tulla kumoamaan? Ja jokainen myöntänee, että on vielä paljon sellaista, jota ei osata tieteen keinoin täysin selittää? Kirjassa käydään  läpi myös tällaisiä asioita mm fysikaalisia ilmiöitä ja tutkimusta.

Suosittelen kirjaan tutustumista kaikille - skeptisyydestä huolimatta - erityisesti.

Diane Hennacy Powell (2010) Kuudes aisti. Aivojen yliaistilliset mahdollisuudet. Atena.

Inga Järvinen & Tuula Luhtanen: Ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelu

Järvisen ja Luhtasen kirja työyhteisösovittelusta on erittäin selkeä ja ymmärrettävä opus siitä, miten sovittelua työyhteisössä tehdään. Prosessi, sen tavoitteet ja mahdolliset sudenkuopatkin on kuvattu selkeästi ja ytimekkäästi. Erityisesti arvostan kirjaan koottuja listoja lisälukemisesta niille, joilla on tarve tutustua aiheeseen vielä syvällisemmin. Toinen mahtava kirjasta löytyvä juttu ovat konkreettiset kysymyslistat, joita sovittelija voi prosessin eri vaiheissa käyttää.

Sovittelussa on kyse osapuolten yhteisen sopimuksen löytämisestä jatkoa ajatellen. Miten saadaan toiminta jatkossa toimimaan? Miten löydetään yhteinen tavoite ja keinot tavoitteeseen pääsemiseksi, että kaikki osapuolet voivat niihin sitoutua? Oikeat menetelmät, arvot, dialogisuus ja ratkaisukeskeisyys ovat sovittelussa tärkeitä.





Inga Järvinen & Tuula Luhtanen(2013)  Ratkaisukeskeinen työyhteisösovittelu. Työterveyslaitos.

Brene Brown: En olekaan yksin. Totuus perfektionismista ja riittämättömyyden tunteesta

Suuresti ihmettelen suomennokseen päätynyttä kirjan nimeä. Englanniksi kirja on ilmestynyt  vuonna 2007 nimellä I Thought It Was Just Me.  Kirjassa Brene Brown käsittelee tutkimustaan naisten kokemasta häpeästä ja luomaansa mallia häpeän voittamiseksi. Näin päädyin lukemaan kirjaa avain eri aiheesta kuin pitkä otsikko sai minut luulemaan. Virkistävää.. ehkä.. tosin aiheena häpeä, kuten kirjan kirjoittajakin toteaa, ei aina ole huokuttelevin, helpoin tai valoisin. Osa kirjan esimerkeistä ovat mielestäni tympeitä ja kliseisiä. Aiheita, joihin olen kyllästynyt. Otsikon lupaamat asiat perfektionismista ja riittämättömyydestä ovat sivuosassa, rivien välissä ja puuttuvatkin.

Muutama löytö kutenkin:
"Häpeä on tunne. On mahdotonta olla aito, jos häpeää, sitä mitä on ja mihin uskoo. Samalla emme voi olla avoimia toisille, mikäli koemme itsemme puutteellisiksi."


Häpeän sietokykyä voi kehittää. Häpeän vastakohdaksi Brown määrittää empatian. On opeteltava tunnistamaan häpeää itsessä laukaisevat tekijät, kehitettävä kriittistä asennetta, suuntauduttava rohkeasti ulospäin toisiin ihmisiin ja puhuttava asioista.

Oili Valkila: Loista puhujana

Oili Valkian uusi kirja puhumisen ja puheenpitämisen taidosta on hyvä paketti käytännön faktaa ja alan konkareiden henkilökohtaisia näkemyksiä, kokemuksia ja vinkkejä. Kirjan alkuosassa Valkiala esittää selkeästi puheenpitämisen perusasiat; miten äänenkäyttö, kuulija ryhmän huomioiminen, vamistautuminen jne. Fakta on tuotu esiin selkeästi. Näillä eväillä varmasti pääsee harjoitusten alkuun, vaikka ei olisi koskaan joutunut/päässyt julkisesti puhumaan.


Tämän teoksen suola löytyy kirjan loppuosasta. Sinne on koottu suomalaisten "huippu"puhujien kertomuksia ja näkemyksiä yleisölle puhumisesta, argumentoinnista ja myynnistä. Omista näkemyksistä ja kokemuksista kertovat kirjassa mm. Mato Valtonen, Riitta Saarikangas ja Ben Furman. On mahtavaa huomata, miten erilaisillakin strategioilla ja käytänteillä voi päätyä huippupuhuksi.


Suu vaan auki suomalainen :)

Peter A. Lavine & Ann Frederick: Kun tiikeri herää - Trauma ja toipuminen

Ylivireys, supistaminen, avuttomuus ja dissosisaatio ovat normaaleja reaktioita uhkaan. Traumaattisia oireita kehittyy, jos oireet ovat toistuvia ja kroonisia. Kierteestä on päästävä ulos, eikä se tapahdu kädenkäänteestä. Edistysaskeleet ovat pieniä. Peter Levine kuitenkin kirjoittaa, että parhaimmillaan järkyttävästä kokemuksesta ja trauman ylipääsemisestä voi muodostua ihmiselle tärkeä elämää ja itseä eteenpäinvievä ja kannattelevakin kokemus.

Peter Levine esittelee vuonna 1997 julkaistussa kirjassaan Kun tiikeri herää kehittämänsä somaattisen kokemisen hoitomuodon (Somatic Experiencing) lempeänä keinona jäsentää trauma uudelleen. Menetelmän tavoitteena on kehotuntuman avulla saada yhteys trauman oireisiin sitoutuneisiin voimiin ja energiaan, jolloin ne voidaan panna liikkeelle. 

There ain't no future in the past - Country & Western -laulu

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys

Tommi Kinnunen kertoo perheen ja suvun tarinaa koko 1900-luvun ajalta neljän päähenkilön roolista käsin- äiti, tytär, miniä ja tyttären mies.  Jokainen näkökulma avaa uusia näköaloja tapahtumiin, jotka kuoriutuvat auki yksi toisensa jälkeen kirjan edetessä. Kuinka lapsia saadaan, taloja rakennetaan, soditaan, rakastetaan ja vihataan? Ja vuodet vierivät.

Kun olen lukenut Neljäntienristeyksen viimeisen sivun ja painan kirjan kannet kiinni, on kertomus kauniisti täynnä - valmis - ja omaksi itsekseen täydentynyt. Hyvä kirja, joka pitää otteessaan siihen viimeiseen sivuun asti.

Wibke Bruhns: Isäni maa - saksalaisen perheen tarina

Isäni maa on omaelämänkerrallinen katsaus oman suvun vaiheisiin ja historiaan 1900-luvun kiehuvissa vaiheissa. Wibke Bruhns on nelilapsisen varakkaan saksalaisen kauppias- ja teollisuussuvun perheen nuorin tytär.  Hän syntyi vuonna -38 keskelle kolmannen valtakunnan nousua. Tähän kirjaan hän on koonnut ison määrän materiaalia sukunsa ja perheensä tapahtumista. On hämmästyttävää, miten valtavan paljon materiaalia perhe onkin tuottanut. On päiväkirjoja, on kirjeitä, on sukukronikkaa. Ja vaikka osa esimerkiksi kirjeenvaihdosta oli myöhemmin takavarikoitu tai itse tietoisesti tuhottu, löytyy silti erinäisiä dokumentteja ja johtolankoja tapahtumiin, ajatuksiin ja tunteisiin.

15.81944 majuri Hans Georg Klamroth tuomittiin kuolemaan osallisena Hitlerin vastaista salaliittoa. Sitä ennen hän on palvellut erinäisissä tehtävissä natsisaksan sotavoimissa. Koko perhe kuuluu puolueeseen. Lasten kanssa lauletaan Hitleriä ylistäviä lastenlauluja.

Tytär -Wibke Bruhns - joka oli kuusi vuotias, kun hänen isänsä teloitetaan hirttämällä, pyrkii tässä kirjassa vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin: miksi isänmaallinen ja menestynyt perhe sortui natsismiin? Miksi annettiin kauheuksien jatkua? Miksi isä lopulta oli mukana salaliitossa ja tuomitsi Hitlerin? Samalla kun hän kuvaa yhteiskunnan sortumista totalitarismiin, kuvaa hän myös yhden yksittäisen perheen tragediaa ja  parisuhteen piinaa. Rivien välissä ja riveiltäkin on luettavissa paljon surua ja tuskaa menetetystä isästä, epävakaasta lapsuudesta ja syyllisyydestä, joka lienee enemmän muiden kuin omaa, mutta silti kipeän laatuista.