Antti Tuuri: Alkemistit. Maallinen rakkaus

Eikö jokaisessa hyvässä tarinassa ole vähintään puolet totta ja toinen puoli kerrontaa, väritystä ja juonenkuljetusta? Näin lienee ainakin Antti Tuurin viisasten kiven etsimisestä eli kullan valmistamisesta kertovassa Alkemistit kirjassa. Tuuri onkin koonnut romaaniinsa aineistoa 36:sta maanmittari Carl Bergklintin kirjoittamasta ja Kansallisarkistossa jälkipolville säilyneestä kirjeestä.

Kirjasta tekee minulle mielenkiintoisen sekä ajankuvaus, että se kullan valmistamiseen liittyvä ajatus, että näin saatu varallisuus poistaa maailmasta köyhyyttä ja epätasa-arvoa.  Kurjuus poistuisi ja maailmaan syntyisi kokonaan uudenlainen, parempi ihminen.

1780-luvulla Ruotsi-Suomessa elää vakaasti usko kullan valmistuksen mahdollisuuteen, vaikka Ranskan hovin alaiset ja monet muutkaan oppineet eivät ole taidossa onnistuneet. Aatelinen August Nordenskiöld on tarinan päähulttio; velat moneen suuntaan, uskottomuus vaimolle ja perheelle. Hänen apulaisensa Carl Bergklint toimii tarinassa kertojana ja rakennelmaa kannattelevana voimana. Kunnes rakastuu kauppiaan tyttäreen. Vielä silloinkin hän jaksaa kilvoitella puhtaan omatunnon ja erilaisten aatteellisten oppi-isien jalanjäljissä.