Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Jos edellinen lukemani kirja (Sinisalon Auringon ydin) kertoi fiktiivisen rinnakkaistodellisuuteen nojaavan kauhukertomuksen ihmisen ja erityisesti naisen asemasta ja mahdollisuuksista vaikuttaa omaan elämäänsä, on tämän kirjan kertomus mitä totisinta totta tämänkin päivän Suomessa ja lähes koko historian ehkäisyvälineiden leviämisestä -60 luvulta taaksepäin katsoen. Ihmisen vapaus, ajatukset ja tekemiset määritellään karkeasti ulkoapäin uskonnollisen ideologian muodossa. Erityisesti naisen elämää rytmittää merkittävästi ja monessa tapauksessa erityisen raskaasti biologia - lasten synnyttäminen ja pienistä huolehtiminen vuodesta toiseen.

Kirja kertoo lestadiolaisesta pariskunnasta Aleksista ja Viljasta, jotka alkavat odottaa kaksosia - viidettä ja kuudetta lastaan.  Kertojan roolin ottaa välillä Vilja (perheen äiti/nainen/vaimo), välillä lapset nukkeleikkien muodossa ja välillä saamme lukea blogia, jonka kirjoittajakin selviää kirjan lopussa.
Taivaslaulu on kauniisti kirjoitettu kirja, joka valottaa hyvin erilaisia näkökulmia ja tunteita. Mukana on paljon rakkautta, toisista välittämistä, toivoa, aitoa uskoa ja halua turvautua jumalaan - mutta myös epäilyä, kapinaa, väsymystä ja epätoivoa. Kieli on kaunista ja ilmavaa - kuin taivaslaulua. Väripaletti on runsas.

"Olen äitimaa. Olen musta multa ja kylvetty siemen. Olen kohoava oras ja keltainen tähkä. Olen elonleikkuu ja viluinen pelto. Olen lumen alla lepäävä routamulta.

Olen omenapuu. Olen tuoksuva kukka ja kuulas hedelmä. Olen pienten lintusten pesäpuu. Olen isojen lintujen laulupuu. Olen taivaalle kurottava huurteinen lehdetön puu."