Kirjan tarina liikkuu kahdessa ajassa; Viro neljäkymmentä luvulla keskellä sotaa ja saksalaismiehitystä sekä kuusikymmentäluvulla osana Neuvostoliittoa. Useamman ihmisen yhdessä ja yksin kantamat salaisuudet, ihmismielen varjot ja hyveet ovat se verkko, jonka varaan historian tapahtumat keromuksessa luodaan. Miten ihmiset ottivat vastaan saksalaiset vapauttajat vai valoittajat? Mitä ajateltiin saksalaisiin ihastuneista naisista? Kuka lopuksi peri voiton ja miten?
Tarinan kerronta ei etene kronologisesti vaan hypähdellen. Tämä yksistään ei tee kirjan lukemisesta vaativaa, mutta yhdistettynä alati vaihtuvaan kertojaan, erilaisiin peitenimiin, arveluihin, spekulaatiohin, viittauksiin, hämäyksiin, vakoiluun jne. ajan tyylin mukaisesti, on kirjan lukeminen keskittymistä vaativaa. Asiaa toki auttaa perehtyneisyys naapurimaamme historian käänteisiin. Kaikenkaikkiaan sanoisin, että edellisen Oksasen kirjan kohdalla se mikä oli sopivassa määrin nautinnollista, on tässä kirjassa jo liikaa ja syö tarinan tehoa.
Viimeiseen lukuun saakka tarinassa riittää käänteitä ja paljastuksia. Ihmisiä häviää ja löytyy. Asiat saavat merkityksiä, joskus vuosikymmenienkin päästä. Raskaat vuodet jättävät jälkiä. Ja monesta sydämestä löytyy arpia. Näin varmasti yhä on nyky Virossakin. Jokaisella on jonkinlainen historiansa ja taustansa, sukunsa tarinat ja kohtalot. Siksikö tästä ajasta kirjoittaa parhaiten suomalainen, joka on tarpeeksi etäällä ja välimatkan päässä? Ehkä meidän suomalaisten on myös helpompi tässä kohdin lukea tarinaa tästä ajasta ja tapahtumista. Ehkä Viro tarvitsee väliin vielä yhden sukupolven, jotta arpi on tarpeeksi ehyt ja kääntynyt enemmän voimaksi kuin taakaksi, palatakseen tekemään tutkielmaa traagisesta viime vuosisadasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti