Silja Mäki ja Pirjo Arvola (toim.) Satu kantaa lasta. Opas lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaan 1 ja Tarina tukee lasta. Opas lasten ja nuorten kirjallisuusterapiaan 2

Lapselle mielikuvituksen maailma on lähellä ja sinne on helppo astua erityisesti turvallisen aikuisen seurassa. Tarinat, sadut ja kauniit tai mielenkiitoisesti kuvitetut kuvakirjat avaavat ovia toisiin maailmoihin, jotka sitten lähemmin tarkasteltuina saattavatkin muistuttaa hyvin paljon tuttuja tapahtumia, tuttuja ihmisiä ja tuttuja tunteita. Kun olin lapsi, rakastin satuja ja kertomuksia. Onneksi minulla oli äiti, joka mielellään uppoutui kanssani satujen maailman ja luki minulle paljon. Tämän perinteen jatkamista olen pitänyt erittäin tärkeänä myös omien lapsieni kanssa. Nyt kun lapseni ovat 14- ja 11-vuotiaita, on yhdessä lukeminen jäänyt taka-alalle ja erityisesti erilaisen peliviihteen jalkoihin, joka tuntuu imaisevan varhaismurros- ja teini-ikäiset pauloihinsa tehokkaasti.

Saduissa ja tarinoissa kohdataan samalaisia ongelmia kuin todellisessa elämässä, ja ne antavat lapsille ratkaisu- ja käyttäytymismalleja elämään.  Kiitos äitini lukuharrastuksen koen saaneeni vahvan idea- ja tietovaraston elämästä, jonka avulla ponnistaa ja pinnistää elämän tyrskyissä.

 

Nyt mietin, että millaisia ongelmanratkaisu- ja elämisenmalleja tietokonemaailman pelit opettavatkaan lapsillemme. Liian usein fyysisen voiman raivokasta käyttöä, mutta parhaimmillaan myös yhteis- ja tiimityön taitoja ja tärkeyttä, toisinaan myös maltti on valttia ja tulosta rakennetaan pitkäjänteisellä työllä, jossa hedelmät eivät tipahda koriin välittömästi vaan vasta aherruksen tuloksena. Jotkut peleistä sisältävät myös sadunomaisen draamallisen kaaren. Sadun peruselementtejähän ovat etäännyttävä alku, selkeä juoni ja hahmot, hyvä ja pahan taistelu, sankarin selviäminen sekä onnellinen loppu. 

Sadut tunnetaan kaikkialla maailmassa ja ne ovat kaikille yhteistä ja kansojen välistä omaisuutta. Saman tyyppiset sadut hieman erilaisin versioin voidaan löytää ympäri maailmaa eri kulttuureista. Itse asiassa sadut ja tarinat ovat olleet olemassa kauemmin kuin kirjoitustaito ja niiden katsotaan polveutuvat myyteistä ihmisen ja elämän synnystä ja jumalista.  Niillä on aina ollut hoitava ja parantava tehtävä ja ne ovatkin erityisen tärkeää materiaalia menetysten, traumojen ja kriisien käsittelyn yhteydessä etenkin lapsilla ja nuorilla. Siksi ne tarjoavat oivallista materiaalia lasten ja nuorten kirjallisuusterapeuttiseen työskentelyyn.

Kirjallisuusterapeuttinen työskentely lasten kanssa voi olla joko ennalta ehkäisevää tai jo syntynyttä ongelmaa hoitavaa. Työskentely satujen ja tarinoiden tai oman sanallisen tuottamisen parissa voi tarjota myös ikään kuin hengähdyshetken tai mahdollisuuden jakaa ja vahvistaa optimismia ja iloisia kokemuksia. Turvallisessa perheissä eläville lapsille kirjallisuusterapeuttinen työskentely tarjoaa mahdollisuuden turvallisesti kurkistaa elämän pimeisiin ja vaarallisiin puoliin. Näistä voisivat olla esimerkkinä monet kansansadut, jotka voivat olla kovinkin julmia ja pelottavia. Traumoja ja paljon vaikeuksia kokeneille lapsille sadut tarjoavat mahdollisuuksia samaistumiseen ja tunteiden käsittelyyn sekä oivalluksia tilanteesta ulospääsemiseksi.

Tutkimusten mukaan jo pelkästään kirjoittamisella on suotuisia terapeuttisia vaikutuksia. Pirjo Arvola ja Silja Mäki korostavat kuitenkin, että erityisesti lasten ja nuorten kohdalla vuorovaikutuksellinen ryhmässä työskentely on erityisen tärkeää ja kirjallisuusterapian suola. Kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä voidaan käyttää hyvin erilaisissa tilanteissa kuten päiväkodeissa, sairaaloissa, kouluissa ja erityisesti erityisluokissa. Kirjallisuusterapia voi olla ryhmä- tai yksilöterapiaa kunkin lapsen ja nuoren tilanteen ja tarpeet huomioiden.

Pääperiaatteiltaan kirjallisuusterapian prosessi on samankaltainen niin aikuisilla kuin lapsillakin. Tosin mitä nuoremmasta lapsesta on kyse sen todennäköisemmin työskentely voi tapahtua hyvinkin tiedostamattomasti osana leikkiä ja yhdessäoloa. Aluksi sadusta tai tarinasta saattaa löytyä lapselle jotain tuttua ja kiinnostavaa. Hän tunnistaa sieltä jotain omaan kehitysvaiheeseensa tai tilanteeseensa liittyvää. Onkin tärkeää antaa lapsen palata uudelleen ja uudelleen niihin satuihin, jotka häntä sillä hetkellä kiehtovat ja kiinnostavat. Näin hän pääsee lähemmin tarkastelemaan itseään kiinnostavia teemoja ja aiheita sekä samalla miettimään, miten asia ilmenee omassa elämässä.

Kirjallisuusterapeuttisessa työskentelyssä seuraavassa vaiheessa ryhmän tai terapeutin kanssa mietitään omia havaintoja ja kokemuksia samoista aiheista. Tarinat ja sadut mahdollistavat tekstin suojassa pysymisen niin kauan kuin se on tarpeellista. Oman elämän tasolle siirrytään vasta kun se on tarpeeksi turvallista ja lapsen oman tahdon ja tarpeen mukaista. Parhaimmillaan tällöin päästään konkreettisiin muutoksiin, oivalletaan uusia asioita, päästään vaikeiden asioiden yli jne. Asiat saattavat myös jäädä lapsen mieleen työstymään ja kypsymään yhdessä lapsen muun kehityksen kanssa myöhemmin.

Arleen McCarty-Hynesin ja Mary Hynes-Berryn esittävätkin, että kirjallisuusterapeuttisessa työskentelyssä kyseessä on nelivaiheinen prosessi, jonka vaiheet ovat edelle mainitut: 1. tunnistaminen 2. tarkastelu 3. vastakkain asettaminen ja 4. omaan elämään soveltaminen. Prosessi kulkee lähinnä ohjaajan apuvälineenä mukana eikä sen mallia portaineen sanoiteta osallistujille. Aiheita saattaa olla meneillään myös useampia samaan aikaan prosessin eri vaiheissa.