Antti Pietiäinen: Tunne antitunne perimä. Johdatus tunteiden dynamiikkaan

Huhhei. Paljon ajatuksia, asioita joista olen samaa mieltä tai jotka lisäsivät ymmärrystäni ihmisestä ja maailmasta. Toisaalta Antti Pietiäisen esittämään teoriaan ja ajattelukokonaisuuteen sisältyy myös paljon sellaista, josta olen eri mieltä tai vähintäänkin kovin epäileväinen. Ajattelun aihetta tämä kirja antaa rutkasti. Ohessa hieman niitä ajatuksia, joista parhaiten nappasin. Kannattaa tututua kirjaan, jonka Antti Pietiäinen on kirjoittanut yli 25 vuoden kokemuksella psykologisesta vyöhyketearpiasta, tunnetaidetarapiasta ja tunteiden dynamiikasta.

Järki-ihminen luottaa järkeen, mutta ei tunteisiin. Tunteita pyritään hallitsemaan ja ne ovat  ylipäätään pelottavia ja vieraita, lapsellisia ja osoittavat heikkoutta.  Näin järki-ihminen vieraantuu suhteessa itseensä ja tunteisiinsa. Tästä seuraa ahdistusta, masennusta, stressiä jne. 

Vieraantunut, ahdistunut, tunteita pelkäävä ja panttaava, suorittava, ajelehtiva, väsynyt, masentunut, kaikkeen kyllästynyt järki-ihminen etsii korvikkeita, suorituksia, nautintoja ja pelastusta.
Kirjassa tunteella tarkoitetaan ihmisen sisäistä kehollista kokemusta. Lisäksi aidolla tunteella on aina kohde. Ihminen pelkää jotain, on syyllinen johonkin jne. Jos kohde on epämääräinen, ei-kohteellinen ja hämärä, kertoo se siitä, ettei tunnetta uskalleta kohdata.  Kun tunnetta yritetään hallita ja estää järjen avulla syntyy antitunnetila.  Antitunne määritelläänkin tunteen järkeen perustuvan kiellon synnyttämäksi tilaksi ja toimintamalliksi.  Antitunteet voivat tiedostamattomuudessaan muuttua hyvin voimakkaiksi ja sitoviksi. Ne johtavat antitunnereaktiohin, tunnemyrskyihin, tunneräjähdyksiin ja sairastuttavat ihmisen.

Tunteet on kohdattava ja siirryttävä aitoon tunnekulttuuriin. 

Ensimmäinen tunnehyppy järjentilasta tunteen tilaan tapahtuu mahdollisesti terapiassa tai itseohjautuvasti jonkin voimakkaan elämänkokemuksen tai kriisin seurauksena. Jotta tunteiden kohtaaminen ja prosessoiminen tulee mahdolliseksi on ensimmäinen tunnehyppy välttämätön. 

Toinen tunnehyppy liittyy nöyrtymiseen ja anteeksiantoon.  Jos ihminen pystyy nöyrtymään ja antamaan anteeksi suorittamatta vaan ennemminkin periksi antaen, kadottaen saavuttaa hän siihen liittyvän helpotuksen ja vapauden tunteen, eheytymisen. Ihminen luopuu itsekorostuksestaan, omasta virheettömästä suuruudestaan tai itselleen langettamasta tuomioista. Ihmisen elämän sisältö muuttuu ja syntyy uusia mahdollisuuksia.  Suhde elämään ja ajattelu muuttuvat. Voimakkuudestaan huolimatta kyse on luonnollisesta tapahtumasta, itsetuntemuksen lisääntymisestä.

Terapiatyöhön viitaten kirjassa esitellään aitoina perustunteina pelko, viha, syyllisyys ja häpeä.  Muiden tunteiden esimerkiksi surun takaa paljastuu muista tunteita ja siksi se ei ole Pietiläisen mukaan perustunne.

Pelko: arkuus – uhkarohkeus
Viha: kiltteys – katkeruus
Syyllisyys: syyttäjä - syyllistyjä
Häpeä:  enkeli - häpeämätön

Aidosta pelosta syntyy rohkeus, aidosta vihasta luova tahdonvoima, aidosta syyllisyydestä kyky oppia uutta ja aidosta häpeästä täydellinen rehellisyys ja avoimuus.

Aidot syvemmät tunteet: anteeksianto, rakkaus ja totuus
anteeksianto: pakeneminen – takertuminen
rakkaus: egoisimi (välinpitämättömyys muita kohtaan) – altruismi (välinpitämättömyys itseä kohtaan)
totuus: megatotuus - elämänvalhe


Totuus on aito tunnetila, johon tunteiden dynamiikka vääjäämättä johtaa. Se edellyttää, että ihminen kykenee kohtaamaan pelkonsa, vihansa, syyllisyytensä, häpeänsä, anteeksiannon ja rakkauden.