Lokakuu vierähti tämän paksun Booker-palkitun järkäleen ja muutaman yhtä järkälemäisen tenttikirjan parissa. Valontuojat on täysinäinen, runsas, yksityiskohtia ryöppyävä, tarkkuuta vaativa kudelma, joka kyllä myös palkitsee keskittyneen lukijansa. Myönnettävä kuitenkin on, että hetkittäin lukemiseen tarvittiin sisukkuutta ja lujaa halua saada ymmärrys kummallisten tapahtumien kulusta.
Eletään vuotta 1866. Kultakuume jyrää Uudessa Seelannissa. Laivoja haaksirikkoutuu. Maailma on hyviä valtauksia tehneiden miesten. Silimissä kiiltää halu äkkirikastumiseen. Pienessä kullanhuuhtojien kaupungissa taphtuu omituisten rikosten sarja, eikä ole lainkaan selvää, mitä todellisuudessa on tapahtunut ja kuka on kukin. Kerää aukipurettaessa paljastuu salaisuus jos toinenkin.
Jokin Valontuojien kerrontatyylissä tuo mieleeni Dostojevskin Rikos ja rangaistus -kirjan. Se onko tästä kirjasta klassikoksi selviää vuosien mittaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti