sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Stephen King (2013) Tohtori Uni

Stephen King kirjoitti "jatko"-osan Hohdolle löytääkseen vastauksen, sille miten Hohdon pojalle Danny Torrencelle elämässä kävi. Uuden kirjan lopussa olevassa tekijän saatteessa, hän kirjoittaa itsekin olevansa toinen ihminen, kuin se Stephen King, joka kirjoitti Hohdon yli kolmekymmentä vuotta aiemmin.



Tohtori Uni on taattua Kingiä yli viisisataa sivua. Kirjan alku on poukkoilevaa ja käärii yhteen ison joukon henkilöhahmoja ja vaatii siksi lukijaltaan tiettyä päättäväisyyttä. Keskikohdilla ainekset alkavat olla hyvin kasassa ja tarina alkaa kantaa omalla painollaan mukavasti. Käänteitä ja jännitystäkin kirjasta löytyy. Itse olin kuitenkin hitusen pettynyt tapaan lähteä kuljettamaan jatko-osaakin pääosaan nostetun lapsen kautta. Abra on tyttö, joka hämmästyttää vanhempansa jo muutaman viikon ikäisenä. Hän oppii kuitenkin salaamaan kykynsä muilta ihmisiltä, kunnes maailmassa vaaniva paha hänet löytää. Tästä alkaa seikkailu, johon päätyy mukaan myös Danny. Kuka pelastaa kenet? Mikä osa kaikessa on Overlook-hotellilla? entä keitä ovat Abraa ja Dannya vainoavat höyrynjahtaajat?
Taattua Kingiä luvassa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti