keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Pam Grout: E2. Yhdeksän energiatestiä, jotka todistavat, että ajatuksesi luovat todellisuutesi

Kuten blogistani näkee olen viime aikoina lukenut paljon itsensäkehittämiskirjallisuutta laidasta laitaan. Nyt lienen löytänyt jonkinlaisen äärilaidan, tarttuessani Pam Groutin kirjaan. En ole tuttu new age-liikkeen ajatusten kanssa, mutta luulisin, että siihen kenttään tämä kirja on sijoitettava.

Periaatteellisena agnostikkona ja oman mielenmuokkaamisesta kiinnostuneena lähdin lukemaan kirjaa mielenkiinnolla. Jumala on jonkinlaista virtaa tai energiaa. Virtaa voi ja pitää ohjata ja rukoilla. Siltä tulee pyytää positiivisia asioita ja perimmäinen ajatus on, että saat mitä pyydät, näet mitä haluat ja aistit mitä haluat jne. Kirja todistelee väitteitä viittaamalla erilaisiin tiedemiehiin ja tutkimuksiin esimerkiksi fysiikan alalta, joita en pysty arvioimaan luonnollisesti laisinkaan.

Löydän kirjasta aluksi paljon sellaista, joka käy yksiin ajatusteni ja maailmankuvani kanssa. Mutta mitä pidemmälle luen, sitä enemmän alkaa tökkiä vastaan. Pam esimerkiksi kertoo kuinka häntä oli vauvana sanottu rumaksi ja koska hän uskoi tämän asian, kasvoi hänestä ruma. Ei siis pelkästään niin, että hän olisi ajatellut olevansa ruma vaan kirjaimellisesti vinot hampaat ja finnit yms seurasivat pahoista ja negatiivisista värähtelyistä. Myös likinäköisyys oli kuulemma seurausta itseään toteuttavasta ennustuksesta. Muutakin melkoisen hurjaa kirjasta löytyy.

Lukekoon ken malttaa ja uskokoon ken haluaa.  Jokainen voi myös testata kirjan väittämiä omassa elämässään toteuttaen kirjaan sijoitettuja ohjeita. Itse aloitin ensimmäisestä kohdasta ja odottelen vielä hetken voimakentän rajoittamattomien mahdollisuuksien ilmaantumista :)


"Elämä odottaa kaikkialla, tulevaisuus kukkii joka paikassa, mutta näemme siitä vain pienen osan ja tallaamme siitäkin suurimman osan jalkojemme alle." Herman Hesse




Pam Grout (2014) Yhdeksän energiatestiä, jotka todistavat, että ajatuksesi luovat todellisuutesi. Basam Books.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti