
Kirjan asetelmissa ja tavassa kertoa on hämmästyttävää samanlaisuutta Tommi Kinnusen Neljäntien risteyksen kanssa. On äitiä ja poikia, anoppi ja taloon tuleva miniä. Samat vuosikymmenet. Samat kyräilyt, toiveet, rakkaudet ja pettymykset. Sukupuuhun tuovat raikkaita tuulahduksia kuvaukset Saksasta ja USA:sta.
Vaikka mikään ei jää kesken, olisin mieluusti lukenut vielä lisääkin. Jään kielipitkällä odottamaan Kati Tervon jatkoa ja sitä päätyykö tämä tarina kenties joskus vaikkapa elokuvaksi. Aineksia olisi.
Kati Tervo (2014). Sukupuu. WSOY
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti