kovasti, ettei sydän sulkeutuisi ja muuttuisi aina vain raskaammaksi." Tästä on kyse Mathias Rosenlundin omaelämänkerrallisessa kirjassa Vaskivuorentie 20.
Rahat loppuvat, laskut kasaantuvat. On sairautta, masennusta, ahdistusta, maniaa. Opintoja, pätkätöitä, työkyvyttömyyttä, yritystä ja taistelua jo toisessa polvessa. On rakkaat lapset, on kirjallisuus, on unelmia.
Rosenlund kirjoittaa säilyäkseen kiinni elämässä. Teksti toistaa itseään, kiertää kehää, kehittyy mutta kovin hitaasti. Ensin ärsyynnyn, sitten tajuan että samojen asioiden ympärillä toistuvasti kiertelevä, toisteleva ja palaileva kerronta kuvannee arkipäivien olotilaa hyvin. Että kertomus, näin kirjoitettuna, on kuin köyhyydestä ja erilaisista vaikeuksista kamppailevan elämän jonkinlaista onomatopoetiaa.
Kirjoittaminen on selvästi ollut Rosenlundille myös mitä ilmeisemmin terapiaa. Tsemppiä Mathias, olet varmasti oikealla tiellä!
"Lepään kertomuksissa. Kun luen olen se joka haluan olla. Kun kirjoitan olen se joka haluan olla."
Mathias Rosenlund (2013). Vaskivuorentie 20. Schildts & Söderströms; Helsinki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti