Kun työyhteisössä eivät enää riitele asiat vaan riita on
henkilöitynyt persoonatasolle, ollaan tilanteessa, joka vie paljon energiaa
koko työyhteisöltä. Pahimmillaan tilanne
on mielestäni silloin kun kyseessä on esimiehen ja hänen alaisensa
välirikko. Karmeimmillaan koko
työyhteisö on varpaisillaan tilanteen takia ja joutuu valitsemaan puolensa.
Tällöin ovat hyvät neuvot todellakin tarpeen.
Liv Larsson on koonnut näitä hyviä neuvoja Sovittelun taito
–kirjaansa. Larsonin ja NVC:
perusperiaate on, että kaiken mitä ihmiset tekevät, he tekevät koska yrittävät
tyydyttää tarpeitaan. Omat ajatukseni ovat samoilla linjoilla, kun ajattelen,
että ihmiset aina viime kädessä tekevät sellaisia valintoja, tekoja ja
päätöksiä, jotka parhaiten sillä hetkellä palvelevat heidän
tarkoitusperiään. Motiivit teoille tai
tekemättä jättämiselle voivat tosin olla myös tiedostamattomia.
Lähtökohtana sovittelulle on jokaisen ihmisen tarve tulla
kuulluksi ja ymmärretyksi. Osapuolten on
saatava kokea tulevansa ensin sovittelijan taholta ja myöhemmässä vaiheessa
myös toisen osapuolen taholta kuulluksi ja sitten ymmärretyksi. Tällöin on mahdollisuus löytää oikeita
ratkaisuja, uusia toimintamalleja jne, jotka palvelevat kummankin osapuolen
tarpeita. Larsson varoittaakin
kirjassaan mielestäni aiheellisesti kompromissien tekemisestä. Kompromissi voi ratkaista ongelmat
tilapäisesti, mutta yleensä aiheuttaa kuitenkin tyytymättömyyttä jälkeenpäin.
Kehonkieli, ilmeet, eleet ja äänensävyt ovat tärkeä osa
kommunikaatiota ja ymmärtävän asenteen viestintää, jossa sovittelijan tulisi
onnistua. Sovittelijan on pystyttävä
olemaan sopivalla tavalla empaattinen, mutta varottava ettei sorru sympatiaan
kummankaan osapuolen kohdalla. Kirjassa puhutaankin empaattisesta
kuuntelemisesta ja sanottujen asioiden takaisin heijastamisesta. Tätä tekniikkaa olisi syytä tietoisesti
harjoitella.
Keskusteluun on puututtava ja se on osattava myös keskeyttää
oikeassa kohdin tarvittaessa.
Keskustelun tulee pysyä oikeissa uomissa ja johtaa oikeaan
suuntaan. Sovittelijalla on tässä kohdin
iso vastuu, mutta mielestäni tarvitaan myös osapuolilta aitoa halua lähteä etsimään
tilanteen ja konfliktin ratkaisua.
Larsson ilmaisee asian kirjoittamalla, että jos sovittelija menee
asioiden edelle ja etsimään ratkaisuja ennen kuin osapuolet ovat siihen
valmiita, ei hän kuule kunnolla sitä, mitä osapuolet haluavat kertoa.
Muutaman kerran olen työurani aikana ollut ”sovittelijan”
roolissa. Tilanteet ovat olleet vaikeita, eivätkä ratkaisut ole olleet
täydellisiä. On äärimmäisen vaikeaa pysytellä empaattisena kuuntelijana
tipahtamatta sympaattiseksi neuvojaksi tilanteessa, jossa ei ole yhtä oikeaa
ratkaisua ja näkökulmat poikkeavat tyystin toisistaan. Olen todennut, että
kriiseihin tulisi puuttua ennen kuin ne edes ovat kriisejä. Yleensä asiat,
prosessit ja ohjeet riitelevät ensin. Tämä on vaihe, jossa tilanteeseen tulisi puuttua,
vaikkapa Larssonin kirjassaan kuvaamin opein. Kumpa siis oppisimme aina huomaamaan ja toisaalta rohkaistuisimme toimimaan jo tässä vaiheessa ennen tilanteen kärjistymistä.
Ruotsalainen Liv
Larsson on sertifioitu Nonviolent Communication –menetelmän kouluttaja ja
konsultti. Hän on toiminut sovittelijana ryhmien ja yksilöiden välillä mitä
erilaisimmissa tilanteissa ja kirjoittanut aiheesta useita teoksia.
Larsson, Liv. (2012) Sovittelun taito. Basam Books Oy: Helsinki.
Larsson, Liv. (2012) Sovittelun taito. Basam Books Oy: Helsinki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti