Liv Larsson: Sovittelun taito

Kun työyhteisössä eivät enää riitele asiat vaan riita on henkilöitynyt persoonatasolle, ollaan tilanteessa, joka vie paljon energiaa koko työyhteisöltä.  Pahimmillaan tilanne on mielestäni silloin kun kyseessä on esimiehen ja hänen alaisensa välirikko.  Karmeimmillaan koko työyhteisö on varpaisillaan tilanteen takia ja joutuu valitsemaan puolensa. Tällöin ovat hyvät neuvot todellakin tarpeen.

Liv Larsson on koonnut näitä hyviä neuvoja Sovittelun taito –kirjaansa.  Larsonin ja NVC: perusperiaate on, että kaiken mitä ihmiset tekevät, he tekevät koska yrittävät tyydyttää tarpeitaan. Omat ajatukseni ovat samoilla linjoilla, kun ajattelen, että ihmiset aina viime kädessä tekevät sellaisia valintoja, tekoja ja päätöksiä, jotka parhaiten sillä hetkellä palvelevat heidän tarkoitusperiään.  Motiivit teoille tai tekemättä jättämiselle voivat tosin olla myös tiedostamattomia.

Lähtökohtana sovittelulle on jokaisen ihmisen tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi.  Osapuolten on saatava kokea tulevansa ensin sovittelijan taholta ja myöhemmässä vaiheessa myös toisen osapuolen taholta kuulluksi ja sitten ymmärretyksi.  Tällöin on mahdollisuus löytää oikeita ratkaisuja, uusia toimintamalleja jne, jotka palvelevat kummankin osapuolen tarpeita.  Larsson varoittaakin kirjassaan mielestäni aiheellisesti kompromissien tekemisestä.  Kompromissi voi ratkaista ongelmat tilapäisesti, mutta yleensä aiheuttaa kuitenkin tyytymättömyyttä jälkeenpäin.

Kehonkieli, ilmeet, eleet ja äänensävyt ovat tärkeä osa kommunikaatiota ja ymmärtävän asenteen viestintää, jossa sovittelijan tulisi onnistua.  Sovittelijan on pystyttävä olemaan sopivalla tavalla empaattinen, mutta varottava ettei sorru sympatiaan kummankaan osapuolen kohdalla. Kirjassa puhutaankin empaattisesta kuuntelemisesta ja sanottujen asioiden takaisin heijastamisesta.  Tätä tekniikkaa olisi syytä tietoisesti harjoitella.

Keskusteluun on puututtava ja se on osattava myös keskeyttää oikeassa kohdin tarvittaessa.  Keskustelun tulee pysyä oikeissa uomissa ja johtaa oikeaan suuntaan.  Sovittelijalla on tässä kohdin iso vastuu, mutta mielestäni tarvitaan myös osapuolilta aitoa halua lähteä etsimään tilanteen ja konfliktin ratkaisua.  Larsson ilmaisee asian kirjoittamalla, että jos sovittelija menee asioiden edelle ja etsimään ratkaisuja ennen kuin osapuolet ovat siihen valmiita, ei hän kuule kunnolla sitä, mitä osapuolet haluavat kertoa.  

Muutaman kerran olen työurani aikana ollut ”sovittelijan” roolissa. Tilanteet ovat olleet vaikeita, eivätkä ratkaisut ole olleet täydellisiä. On äärimmäisen vaikeaa pysytellä empaattisena kuuntelijana tipahtamatta sympaattiseksi neuvojaksi tilanteessa, jossa ei ole yhtä oikeaa ratkaisua ja näkökulmat poikkeavat tyystin toisistaan. Olen todennut, että kriiseihin tulisi puuttua ennen kuin ne edes ovat kriisejä. Yleensä asiat, prosessit ja ohjeet riitelevät ensin. Tämä on vaihe, jossa tilanteeseen tulisi puuttua, vaikkapa Larssonin kirjassaan kuvaamin opein. Kumpa siis oppisimme aina huomaamaan ja toisaalta rohkaistuisimme toimimaan jo tässä vaiheessa ennen tilanteen kärjistymistä.

Ruotsalainen Liv Larsson on sertifioitu Nonviolent Communication –menetelmän kouluttaja ja konsultti. Hän on toiminut sovittelijana ryhmien ja yksilöiden välillä mitä erilaisimmissa tilanteissa ja kirjoittanut aiheesta useita teoksia.

Larsson, Liv. (2012) Sovittelun taito. Basam Books Oy: Helsinki.